Helteisenä toukokuun iltapäivänä Nomajin toimistolla kuulimme hengästyttävän tietopaketin ekologisesta kompensaatiosta ja sen toteuttamisen mekanismista Suomessa. Aihetta oli esittelemässä ja lukuisiin kysymyksiin vastaamassa FT Joel Jalkanen, joka työskentelee tutkijatohtorina Luonnontieteellisellä keskusmuseolla BOOST-hankkeessa. Hanke on ollut yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa päävastuussa ekologisen kompensaation Suomen mallin kehittämisestä.
Luonnonvarojen ylikulutus ja piittaamaton toiminta aiheuttavat luonnon kokonaisvaltaista häviämistä, luontokatoa, josta on muodostunut ihmiskunnan säilymiselle ilmastonmuutoksen tasoinen uhka. Maankäyttö on yksi merkittävin syy luontokatoon, ja sen haitallisten vaikutusten lieventämiseksi tarvitaan useita keinoja. Yhtenä ratkaisuna on nyt selvitetty ja kehitetty ekologista kompensaatiota. Kompensaatio on menetelmänä tuttu hiilipäästöjen hyvittämisestä, ekologisessa kompensaatiossa hyvitetään luontokadon aiheuttaminen parantamalla luonnon tilaa jossain toisessa kohteessa tiettyjen, nyt kehitettyjen kriteerien mukaan.
Ekologista kompensaatiota on käytetty muualla maailmassa jo vuosia, mutta vaikka tavoite on ollut hyvä, valtaosa näistä kokeiluista on tavalla tai toisella epäonnistuneita. Kompastuskiviä on useita, esimerkiksi puutteelliset seurantajärjestelmät ja epäselvät vastuiden jakautumiset ja epätarkat säännöt. Suomeen on nyt kehitetty oma, tutkimukseen ja muiden maiden kokemuksiin pohjautuva, uskottava ekologisen kompensaation malli.
Kompensaation tulee olla lisäistä ja pysyvää
Ekologisella kompensaatiolla tavoitellaan kokonaisheikentymättömyyden tilaa, jossa hyvitys korvaa hävityksen täysmääräisesti. Luonto on aina ainutlaatuista, eikä täydellinen kompensaatio ole siksi koskaan mahdollista. Tarkkojen, ennalta määritettyjen ekologisten vastaavuuksien kriteerien mukaisesti suunniteltu kompensaatio voi kuitenkin korvata luontohaitan riittävän hyvin.
Kokonaisheikentymättömyyden käsitettä voidaan soveltaa yksittäisistä hankkeista koskemaan esimerkiksi jotain kaupunkia kokonaisuutena, jopa valtion tasolle asti. Kokonaisheikentymättömyyden edellytyksenä on kompensaation lisäisyys ja pysyvyys. Lisäisyys on koko ekologisen kompensaatiojärjestelmän keskeisimpiä asioita, kompensaation on tuotettava luonnolle jotakin aidosti uutta. Siten nykyisten, jo olemassa olevien luontoarvojen suojeleminen esimerkiksi kaupungin luonnonsuojeluohjelmaa toteuttamalla ei ole lisäisyyttä, koska se ei luo uusia arvoja, vaan suojee vain jo olemassa olevia. Toinen tärkeä ulottuvuus kompensaatiossa on pysyvyys, sillä väliaikaisuus kansainvälisten kokemusten perusteella ei ole koskaan luonnon kannalta toimiva ratkaisu.
Ekologisen kompensaation prosessi
Ekologinen kompensaatio on Suomessa erityisen ajankohtainen, sillä se on mukana 1.6.2023 voimaan astuvassa uudessa luonnonsuojelulaissa. Varsinainen kompensaatiopäätös pohjautuu uudessa laissa vapaaehtoisuuteen, mutta jos luontohaitan aiheuttaja päättää kompensoida, itse prosessi on tarkkaan säädelty:
- heikentäjä arvioi luontohaitan suuruuden ja tuhoaa luonnon (esimerkiksi rakentamalla)
- toisaalla hyvityksen tuottaja tekee hyvityssuunnitelman, hyväksyttää sen ELY-keskuksella ja parantaa elinympäristöjä hyvityssuunnitelman mukaisesti
- kompensaatiomarkkinoilla heikentäjä kohtaa hyvityksen tuottajan, luontoarvot vaihtavat omistajaa, ELY-tarkistaa ja hyväksyy vaihdon
- hyvityksen jälkeen hyvitysalue suojellaan tai muuten rajataan heikentämisen ulkopuolelle ja merkitään kompensaatiorekisteriin
Monimutkaiselta tai kankealta kuulostavan prosessin ja erityisesti ELY-keskusten roolin tarkoitus on ehkäistä muiden maiden kompensaatiomallien tunnistettuja ongelmia ja erityisesti viherpesua. Prosessilla ja sen valvonnalla varmistetaan, että ensisijaiset tavoitteet, lisäisyys ja pysyvyys toteutuvat.
Kompensaatioon tarvitaan hyvityssuunnitelma
Ekologisen kompensaation prosessiin kuuluvassa hyvityssuunnitelmassa lasketaan tuhotun alueen luontoarvot ja niiden hyvittämiseen tarvittavien toimenpiteiden määrä ja tarvittava pinta-ala. Perusperiaate on, että hyvitettävien luontoarvojen tulee aina olla vähintään yhtä suuria, ja mielellään suurempia kuin tuhottavien. Kompensaation laskentayksikkönä käytetään habitaattihehtaareja (kohteen pinta-ala x ekologinen tila). Ekologisen tilan arviointiin on kehitetty arviointitaulukko, jolla voidaan määrittää ekologisen tilan kerroin. Arviointitaulukot on tehty erikseen jokaiselle pääluontotyypille (metsät, suot, rannat jne). Kompensaation hyvityssuunnitelmaa varten sekä tuhottavan että korvaavan kohteen ekologinen tila arvioidaan toistaiseksi asiantuntijan tekemänä maastotyönä. Tuhottavan ja korvaavan luonnon tulee vastata tietyin kriteerein toisiaan, esimerkiksi metsää ei voi korvata suolla, tai rantaa perinnebiotoopilla, vaan esimerkiksi kangasmetsä tulee aina korvata kangasmetsällä. Järjestelmässä on mukana myös joustoa, eikä luontotyyppivastaavuuden tarvitse olla täydellinen joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta.
Hyvityslaskennassa huomioidaan myös hyvitystoimenpiteen vaikuttavuus, epävarmuus ja sen aikaviive. Mitä vaikuttavimmalla toimenpiteillä, mitä nopeammin ja varmemmin hyvitetään, sitä pienemmällä pinta-alalla tarvitsee hyvittää. Kompensaatio- eli hyvitystoimenpiteitä voidaan tehdä myös etukäteen. Etukäteen tehty hyvitys on itse asiassa tehokkaampaa: se pienentää aikaviiveestä ja epävarmuudesta syntyviä kompensaatiokertoimia, koska hyvitys on jo tapahtunut ja on todettu toimivaksi. Etukäteiskompensaatio voi olla myös esimerkiksi järjestelmällinen osa kunnan maankäytön suunnittelua. Kunta voi tunnistaa ja hankkia etukäteen erilaisia hyvitysalueita, joista muodostetaan ns. hyvityspankki. Etukäteiskompensaatiolla voi olla kuitenkin myös negatiivisia vaikutuksia, jos alueiden suojelua viivytetään niiden mahdollisen kompensaatiokäytön vuoksi.
Kompensaatio on ekologisen lieventämishierarkian viimeinen vaihtoehto
Vaikka ekologinen kompensaatio tarjoaakin todennäköisesti toimivan välineen luontohaittojen torjumiseen, sen tulisi olla aina vasta viimeinen vaihtoehto erityisesti maankäytön suunnittelussa. Kaikessa maankäytön suunnittelussa tulisi perusteella käyttää aina lieventämishierarkiaa, jossa ekologinen kompensaatio on vasta viimeisenä vaihtoehtona välttämisen ja lieventämisen jälkeen.
- vältä luontoarvojen tuhoamista
- lievennä ja ennallista paikan päällä
- kompensoi muualla
Ekologinen kompensaatio on vain yksi työkalu muiden joukossa
On hyvä kuitenkin muistaa, että ekologinen kompensaatio ei korvaa luonnonsuojelun perinteisiä työkaluja, eikä yksin sen avulla voida ratkaista luontokatokriisiä. Suomeen kehitetyn mallin yksi tarkoitus on myös ohjata maankäyttöä siten, että rakentaminen ohjautuu kokonaan pois kaikkein arvokkaimmilta luontokohteilta, koska niiden kriteerien mukainen ekologinen kompensaatio tulee erittäin kalliiksi. Toistaiseksi ekologinen kompensaatio perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta useammat kaupungit ovat jo ilmoittaneet sitoutuvansa luonnon kokonaisheikentymättömyyden periaatteeseen.
Ekologinen kompensaatio on Suomessa työkaluna vielä melko uusi, ja kokemusten perusteella mekanismia varmaankin tullaan vielä päivittämään. Nyt käyttöön otettava malli on kuitenkin jo kunnianhimoinen, ja se perustuu parhaaseen asiantuntijatietoon. Nomajin luontosuunnittelija Hanna Tuovila on osallistunut asiantuntijana ekologisen kompensaation luontotyyppien kriteereiden, vasteiden ja vaihdannaisuuden arviointi- ja kehittämistyöhön. Luontosuunnittelun palveluihimme voit tutustua tarkemmin täällä.