Helmikuun tiedeiltapäivä oli osa Arkkitehtuurin ja muotoilun viikkoa, ja aiheena olivat sosiaalisesti kestävät ulkotilat. Paneelikeskustelussa pureuduttiin erityisesti osallisuuden teemoihin sekä pohdittiin estetiikan ja kestävien suunnitteluratkaisujen yhteensovittamisen haasteita.
Kun puhutaan sosiaalisesti kestävistä ulkotiloista, tarkoitetaan ympäristöjä, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin erilaisten asukkaiden tarpeisiin. Asukkaiden moninaisten ja osin ristiriitaistenkin toiveiden ja tarpeiden huomiointi ei aina ole helppo tehtävä. Usein jo se, että ihmiset saadaan kertomaan mielipiteensä, osallistumaan, on haaste.
Millaisia osallistumismahdollisuuksia asukkaille sitten yleensä tarjotaan? Entä miten erilaiset omaan asuinympäristöön liitetyt toiveet ja luonnon monimuotoisuuden tukemiseen tähtäävät suunnitteluratkaisut saataisiin parhaiten kohtaamaan? Näitä pohdittiin paneelissa, jossa keskustelijoina olivat sosiologi, tutkija Lotta Junnilainen Helsingin yliopistolta, arkkitehtiopiskelija Emma Savela You Tell Me kollektiivista sekä maisema-arkkitehti, tohtoriopiskelija Mari Ariluoma Nomajilta.
Näennäistä vai todellista osallisuutta?
Suunnittelun alussa keskeistä on pohtia, missä vaiheissa ja mihin asioihin asukkaat pääsevät vaikuttamaan. Monesti suunnitteluprosessit ovat edelleen melko kankeita ja osallistaminen on enemmänkin rutiini kuin olennainen osa suunnittelua. Suunnittelijan ja suunnittelua tilaavan tahon onkin hyvä esittää itselleen kysymys: Olemmeko aidosti valmiita ottamaan vastaan mielipiteitä? Ollaanko valtaa valmiita jakamaan? Tyhjästä osallistamispuheesta tulisi päästä pois. Jos osallistumiselle ja erilaisten mielipiteiden huomioonottamiselle ei aidosti ole mahdollisuutta, on parempi, ettei sellaista mielikuvaa edes luoda.
Kun osallistamista halutaan kehittää, tulisi kiinnittää huomiota enemmän siihen, että se olisi koko suunnittelun läpileikkaava asia, eikä vain yksittäinen tai erillinen osa-alue. Osallistamismenetelmiin tulisi panostaa entistä enemmän. Tämä ei välttämättä tarkoita merkittävää rahallista panostusta, vaan osallisuutta voidaan lisätä jo pienillä toimenpiteillä.
Esimerkiksi maastokäyntien yhteydessä tavoitteeksi voi asettaa myös paikallisten ihmisten jututtamisen. Kahvitilaisuuksien järjestämisen sijaan suunnittelija voi itse jalkautua sinne, missä ihmiset jo ovat, esimerkiksi kirjastoihin, kuppiloihin, urheilu- tai leikkipuistoihin – osaksi paikallista arkea. On pohdittava, miten myös niiden ääni saadaan kuuluviin, jotka eivät perinteisesti osallistu.
Huomiota olisi kiinnitettävä enemmän siihen, millä tavoin asioista tehdään erilaisille ihmisille ymmärrettäviä. Tässä mielessä lasten ja nuorten kanssa toteutettavasta osallistamisesta olisi paljon ammennettavaa. Jos ihmiset eivät ymmärrä mihin asioihin heidän näkökantaansa kaivataan, ei osallistumiselta voida kovin kummoista antia odottaakaan.
Esteettisyyden erilaiset käsitykset
Paneelikeskustelun aikana keskusteltiin myös ekologisesti kestävistä ratkaisuista ja siitä, kuinka niiden tarpeellisuus ja perustelut voitaisiin suunnittelun aikana tuoda paremmin esiin. Ekologisesti kestävät ratkaisut eivät aina ole ihmisten mielestä esteettisesti kauniita. Kuitenkin toimintaa on välttämätöntä muuttaa kestävämmäksi ja luontokato on aihe, joka on tärkeää huomioida jokaisessa suunnittelukohteessa.
Monesti asukkaiden eriävien toiveiden taustalla voi olla puhdas tietämättömyys. Asenteisiin voidaan vaikuttaa tietoa lisäämällä, ja on tärkeää tunnistaa, millaiset perustelut purevat kullekin kohderyhmälle.
Estetiikka on myös historiallisesti ja sosiaalisesti rakentunut asia ja tällöin ajassa muuttuva. Eri alueiden asukkailla on erilaiset käsitykset kauneudesta ja siitä, miltä oman lähiympäristön toivotaan näyttävän. Se, missä toiset ihannoivat suuria nurmikkoalueita, toiset toivovat lapsuudesta tuttuja mustikkamättäitä.
Onko suunnittelijan rooli olla muodonantaja vai osallistaja?
Rooli on vääjäämättä murroksessa. Muutos ei kuitenkaan vaaranna asiantuntijuutta ja maisema-arkkitehtuuriin jää edelleen paljon, vaikka rooli muuttuukin. Kyse onkin jatkossa enemmän asiantuntijuuden laajentumisesta kuin siitä luopumisesta.
Jatkossa toivottavasti ymmärretään paremmin erilaisia tarpeita liittyen esimerkiksi etnisyyteen, sosioekonomiseen asemaan, maahanmuuttokysymyksiin tai sosiaalisiin liikkeisiin – asioihin, jotka vaikuttavat paikallisesti sekä globaalisti. Tulevaisuudessa suunnittelupolku ei ole enää yhtä kapea kuin aiemmin ja osallisuuden asema on vahvempi. Ylhäältä alaspäin toteutetun osallistamisen sijaan suunnittelijan tulee yhä vahvemmin pyrkiä jaettuun kokemukseen alueen asukkaiden kanssa.