lammassaari

Helsingin Vanhankaupunginlahdelle vuonna 2019 toteutetut Lammassaaren uudet luontopolkurakenteet on valittu mukaan Suomen Arkkitehtuurimuseon Katsaus 2020 -näyttelyyn. Näyttely luo katsauksen nykyarkkitehtuurin parhaimmistoon ja mukaan on valittu 15 kohdetta. Nomaji suunnitteli uudet haastavaan kosteikkoympäristöön sijoittuvat esteettömät luontopolut yhteistyössä Studio Puiston kanssa. Niiden myötä alueen suosio ulkoilualueena on kasvanut huomattavasti. Rakenteet mahdollistavan luontoon tutustumisen turvallisesti ja luonnonsuojelualueen arvot huomioiden.

Lisäksi myös Sipoonlahden koulu (Arkkitehdit Rudanko+Kankkunan ja AFKS), jonka piha-alueiden suunnittelusta Nomaji on vastannut, on mukana näyttelyssä. 

Lisätitietoa arkkitehtuurimuseon näyttelystä täältä ja projektin esittelysivu täällä.