Sijainti: Espoo
Tyyppi: visiosuunnitelma, ideasuunnitelma, rantarakentaminen, ilmastonkestävyys
Vuosi: 2020
Tilaaja: Espoon kaupunki
Keilaniemi on Espoon itäinen portti ja voimakkaasti kehittyvä kaupunginosa. Keilaniemi sijaitsee Keilalahden rannalla ja alueen kehittymisen myötä rannan virkistyskäyttöpotentiaalia ja on tarpeen hyödyntää paremmin.
Keilaniemen ilmastonkestävä rantavisio -työssä laadittiin tulevaisuuteen katsova visio Keilaniemen rantavyöhykkeelle välille Kuusisaarentie-Länsiväylä. Suunnitelmassa tutkittiin rantaraitin linjausta, luonnetta, sen suhdetta veteen ja rakennettuun ympäristöön sekä rannan elämyksellisyyttä. Tavoitteena on, että Keilaniemen rantojen suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan mahdollisimman ilmastonkestävästi ja ranta-alueesta kehitetään virkistyksen näkökulmasta entistä kutsuvampi ja vehreä. Suunnitelmassa tutkittiin lisäksi Keilaniemen kalliopysäköintiluolasta syntyvän louheen hyödyntämistä ympäristörakentamisessa, tavoitteena alueen rantatyyppien monipuolistaminen. Louheesta visioitiin rakennettavaksi pieniä saaria ja luotoja, jotka toimivat erityisesti linnuston ja muun lajiston elinympäristöinä ja korvaavat rakentamisen myötä menetettyjä elinympäristöjä, sekä tarjoavat elämyspaikkoja alueen käyttäjille. Meren pohja alueella on jo ennestään voimakkaasti häiriintynyt.
Työssä esitetään ilmastonkestävän rantarakentamisen suunnitteluperiaatteet, visiosuunnitelma sekä tarkempia periaatteellisia ratkaisumalleja eri tyyppisille rannoille. Tarkasteluissa huomioitiin ilmastonmuutoksen tuomat muutokset, kuten merenpinnan nousu ja sadannan lisääntyminen sekä muutokset Itämeren ekosysteemeihin, sekä esitettiin miten näihin haasteisiin voidaan vastata rantarakentamisen keinoin. Ranta-alueen luonnetta tarkasteltiin myös osana Espoon rantaraitin kokonaisuuteen palveluiden, hahmotettavuuden ja käytettävyyden kannalta. Suunnitelma yhteen sovitettiin nykyiseen rakentamiseen ja uusiin hankkeisiin periaatteellisella tasolla.