Location: Espoo

Type: ideasuunnitelma, puistosuunnitelma

Status: ideasuunnitelma valmis, puistosuunnittelu käynnissä

Year: 2019

Tilaaja: Espoon kaupunki

Espoon kaupungin tilaamissa konseptitasoisissa ideasuunnitelmissa haettiin erilaisia vaihtoehtoja Pitkäkallion laen raunioiden kunnostamisesta virkistyskäyttöön. Alueen mielenkiintoinen historia oli lähtökohtana ideasuunnitelmia laadittaessa. II maailmasodan aikaan alue toimi ilmapuolustustarkoituksissa ja 1970-luvulla jonkin aikaa seikkailuleikkipuisto Casablancana. Nykyiset rauniot ovat kuitenkin peräisin suurimmaksi osaksi paikalla sijainneesta rakennuksesta, joka on purettu 1960-luvulla.

Ideasuunnitelmista pyydettiin netissä kommentteja alueen asukkailta. Palautteen pohjalta käynnistyi puistosuunnitteluvaihe. Puistosuunnitelma valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä. 

Kulttuuritasot

Kulttuuritaso- vaihtoehdossa Pitkäkallion laelle muodostuu monipuolinen oleskelu- ja esiintymispaikka. Nykyisten raunioiden päälle rakennetaan puinen kerrostuma puutasoista ja –portaista. Suunnitelma tukeutuu vahvasti nykyisiin rakenteisiin. Tasanteet ja niihin liittyvät portaat toimivat esim. näyttämönä ja katsomona pienimuotoisille konserteille ja näytelmille. Näköalatasanteelta aukeaa upea näkymä merelle ja Haukilahden yli. 

Seikkailu

Seikkailu-vaihtoehdossa rauniot toimivat liikkumiseen inspiroivana parkour-henkisenä ympäristönä. Seikkailu on yhdistelmä paikan nykyhenkeä; erilaisia rosoisia betonirakenteita ja tasoja luonnon keskellä, ja paikan historiaa seikkailupuisto Casablancana. Monipuolinen alue mahdollistaa kiipeämisen, tasapainoilemisen ja voimailun harjoittamisen. 

Ääni ja valo

Ääni ja valo -vaihtoehto on paikan sotahistoriaan viittaava ympäristö. Kuulosuunnin ja valonheitin olivat toisen maailmansodan aikaan paikan tärkeä kalusto. Ääni ja valo -ehdotuksessa tietoa paikan historiasta tuodaan esille muurin kulmaukseen perustetun infoseinän avulla, jossa voidaan esitellä valokuvia kuulo- ja valolaitteistosta, mutta sen lisäksi leikkimielisellä tavalla valokeilojen ja heijastavien pintojen sekä kuiskaustorvien ja parabolisten peilien avulla. Näin syntyy interaktiivinen ympäristö, jossa kävijä on itse osana kokemusta samalla oppien paikan historiasta.