Työt
Leikin Alku -työpaja
Mistä leikki voi alkaa? Nomajin järjestämässä Leikin Alku -työpajassa osallistujat pääsivät leikkimään erilaisilla luonnonmateriaaleilla ja tunnistamaan niitä.
Kaapelipuisto
Kaapelipuisto on osa Tanssin talon ympäristön kokonaisuutta, johon liittyy lisäksi Kaapeliaukio ja Tanssin talon viherkatot. Kaapelipuisto on alueen asukkaiden, Tanssin talon ja Kaapelin käyttäjien hengähdyspaikka.
Kaijonharjun ympäristön yleissuunnitelma
Kaijonharjun keskustan ympäristön yleissuunnitelma pohjautuu Linnanmaa-Kaijonharjun kaavarunkoon ja esittää Kaijonharjun ympäristön kehittämismahdollisuuksia ja tulevaisuuden ilmettä. Kaijonharjun vahvuuksiin kuuluvat luonnonläheisyys ja sijainti yliopistokampuksen yhteydessä.
Pakilan koulun piha
Pakilan koulun piha uudistettiin peruskorjauksen ja laajennuksen yhteydessä. Suunnittelun lähtökohtana oli kolme pääteemaa: liikkumaan kannustava ympäristö, luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset sekä pedagogiset mahdollisuudet ulkona.
Puotilan ala-asteen piha
Puotilan koulun tontti sijaitsee keskeisellä paikalla asuinalueen ja metroaseman välimaastossa. Vanha ala-asteen koulu ja parakit purettiin uuden rakennuksen alta.
Makasiinirannan kilpailu
Helsingin kaupungin järjestämässä suunnittelukilpailussa etsittiin toteutuskelpoista kehittämisratkaisua Etelä-satamassa sijaitsevan Makasiinirannan alueen kehittämiseen. Kilpailu ratkesi marraskuussa 2022.
Uudenkaupungin sini-viherrakenne- ja ekosysteemipalvelut
Osayleiskaavasuunnittelun tueksi laadittiin kaupungin keskustan lähiympäristön sini-viherrakenne- ja ekosysteemipalveluselvitys. Tavoitteena oli turvata alueen tärkeimmät luontoarvot ja ekosysteemipalvelut kaupunkirakenteen tiivistyessä.
Lohjan kumppanuuskortteli
Lohjan asuntomessuille 2021 valmistuneen kumppanuuskorttelin suunnittelun tavoitteena oli yhteisöllisyyden ja kohtaamisten mahdollistaminen sekä kylämäinen, viihtyisä mittakaava. Yhteispihalle sijoittuvat myös päiväkodin sekä hoivakodin pihatoiminnot.
Kaapeliaukio
Kaapeliaukio on uuden Tanssin talon ja historiallisen Kaapelitehtaan sisääntulo- ja tapahtuma-aukio. Nomaji vastasi Tanssin talon ympäristön maisemasuunnittelusta käsittäen Kaapelin ja Tanssin talon tontin ja niihin liittyvät julkiset ulkotilat.